Hoplaa, niin vaan pääsi käymään että viime viikolla jäi päivitys tekemättä, joten nyt sitten siihen! :)
Edellinen viikko oli töissä varsin perinteinen. Välillä oli kiireisimpiä päiviä, ja välillä ei niin kiireisiä. Tai siis enemmän postia ja vähemmän postia. Mutta loppuviikosta alkoi jo huomata, että pääsiäinen lähestyy, sillä pääsiäiskorttien lähettäminen alkoi.
Sitten viikko sitten perjantaina tapahtui se, mitä olen onnistunut työssäni tähän asti välttämään. Nimitätin kaaduin. Ja koska olen pyörä reitillä, niin kaaduin ihan kunnolla. Erään talon takapihan parkkipaikka oli nimittäin aivan peilijäässä, mutta en sitä huomioinut, kun oli mietteissä jo seuraava talo johon olin postia menossa jakamaan, kun pyörä vain luisti alta. Jotain kertoo parkkipaikan jäisyydestä sekin, että vaikka vauhtia oli todella vähän, kun olin vasta liikkeelle lähtenyt, liu-uin monta metriä jäisellä pinnalla. Jossain maahan iskeytymisen ja liukumisen vaiheessa onnistuin saamaan haavoja käsiini, ja oikeaan kämmeneen ihan hyvänkin kokoiset haavat. Siinä sitten hetken keräilin itseäni, ja pitelin kättäni, laitoin siihen lunta, ja yritin pestä verta pois lumella, että saan jatkettua postinjakoa ilman turhia veritahroja postissa. sitten kun olin taluttamassa pyörää pois, niin läheiseltä omakotitalolta tuli eläkeläisnainen joka kysyi olinko kunnossa, ja tarvitsinko apua. Näytin käteni ja hän vei minut kotiinsa ja antoi laastaria. Se oli oikein mukavasti tehty, ja kun maanantaina näin häntä jakokierroksella uudelleen, kiitin vielä monta kertaa! :) Sitten jatkoin jako kierrosta, vaikka käteen hieman jomotti, varsinkin kun tarttui postiin, mutta posti on jaettava, enkä halua luovuttaa helpolla. En ehtinyt kuin rapun viidenteen postiluukkuun, kun ovi aukesi ja huolestunut nainen kysyi tarvitsenko apua, että oli nähnyt kun kaaduin. Kiittelin kovasti ja sanoin että sain jo apua tuosta viereisestä talosta. Nainen vain sanoi hieno homma, että oli jo kuulemma leikannut laastaritkin valmiiksi kun näki että pitelin kättäni pihalla! :) Mukavaa kun maailmasta löytyy noin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä! :) Sain jaettua postin normaalisti koko kierrokselle loppujenlopuksi! :)
Sitten iltasella kun sain kuulla että pikkuveljeni on äidin luona käymässä lohjalla, päätettiin tehdä yllättäen pikavisiitti itsekkin sinne, ja käytiin muutenkin sukuloimassa sillä reissulla! :) Mukavaa kun sukulaisia asuu näin lähellä, niin pääsee paljon useammin moikkaamaan kuin ennen! :)
Sitten loppuviikonloppu menikin rennosti oleskellen ja rentoutuen.
Maanantaina sitten tosiaan töissä jakokierrokselle lähdettyäni näin jälleen tuota minua auttanutta eläkeläisnaista, ja siinä samalla juttelin hetken hänen, ja hänen ystävänsä kanssa. Heistä oli kuulemma mukavaa kun juttelin heille, kun kuulemma edellinen postinjakaja ei todellakaan pysähtynyt juttelemaan, eikä kuulemma aina edes tervehtinyt. Mukavaa saada positiivista palautetta! :) Kerroin että minusta on mukavaa juuri siksi tehdäkin tätä työtä, kun saa jutella niin erilaisille ihmisille, ja kaikki ovat olleet niin mukavia minulle. Kyselivät että olenko täältäpäin kotoisin, ja kun kerroin että olen savosta alunperin, niin totesivat vain että ehkä se sosiaalisuuteni johtuu siitä, kun hämäläiset ovat kuulemma enemmän sisäänpäinsuuntautuneita! :)
Muuten ei sattunutkaan mitään erikoisempia tällä viikolla. Torstai oli viimeinen työpäivä, kun pääsiäisen pyhinä ei postia jaeta. Niin ja kaaduinhan minä torstaina uudelleen, kun eräs tie oli kokonaan jäässä! Mutta nyt ei käynyt muuta, kuin sain pienen täräyksen olkapäähän, mutta ei tullut edes mustelmaa! :)
Torstaina oli myös palkka päivä, ja nyt alkaa olla jo sekin mukavaa, kun tilille katsoessa sen myös näkee että käy työssä, kun tili ei ole enää nollilla kuun lopussakaan, vaan rahaa kertyy koko ajan lisää! :) jatkan siitäkin huolimatta säästeliästä elämäntapaa, niin rahaa jää pahanpäivän varalle, niin ei tule paniikkia sitten jos tulee yllättäviä menoja! :)
Mutta nyt jatkan vain rentoa oleskeluani, ja nautin pääsiäisen vapaista! :) Hyvää pääsiäistä kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti